Verrattain nuoret aikuiset kokevat työuupumusta. Jyväskylän yliopiston terveystaloustieteen professori Petri Böckerman kertoo joka neljännen alle 36-vuotiaan kokevan työuupumusta tai tätä koskee työuupumuksen riski. Työterveyslaitoksen tutkija, sosiaalipsykologi Kristiina Lehmuskoski kuvaa seitsemää nuorten toimijahahmoa jotka ovat nousseet eräänlaisina arkkityyppeinä esille tutkimuksessa. Ideaalinsa kadottava ammattilainen väsyy arkeen, kun sitä ei saa tehdä niinkuin kuuluisi. Työvuoro on vajaa kun hauras ihmistyöammattilainen on sairaslomalla ja autonominen itsensäkehittäjä on siirtynyt toiseen paikkaan töihin.  

Huono fyysinen kunto on heikko kiviljalka työssä jaksamiselle. Haluan kuitenkin kirjoittaa työn tulosten mustista aukoista. Nämä (keksimäni kuvitteelliset) mustat aukot ovat niitä paikkoja joihin monet tietotyön tai muun nykyaikaisen työn tulokset imeytyvät, eikä niitä sen koommin pysty näkemään eikä koskettamaan. Juuri kun luulet saaneesi jotain aikaan, se katoaa tapahtumahorisontin taakse ja on kuin tulosta ei olisi ikinä ollutkaan.

On kuluttavaa ponnistella työtehtävän eteen ilman konkreettista tulosta – työstä odottaa jollain alkukantaisella tavalla tulokseksi esimerkiksi kuollutta eläimenruhoa ravinnoksi, piikivityökalua, tulen syttymistä lihakset hapoilla, paksun tukon heinää seipääseen, puserrusliitosta joka pitää vettä tai kurkihirttä paikalleen. Jos tulosta ei voi koskettaa vaan se häviää jonnekin, vaikuttaa siltä että ponnistelulle ei saada kokemusmaailmassa riittävää vastinetta – vaikka voi itselleen järkeillä, että joku asia on tehdyn työn tuloksena nyt paremmin maailmassa tai pilvessä. 

Schultz (1997) kehitti palkkion ennustamisvirhe -mallin (reward prediction error). Mallin mukaan dopamiinjärjestelmämme joka motivoi toimimaan jonkin tavoitteen saavuttamisen eteen, reagoi negatiivisella tavalla, jos toiminnasta saatu palkkio on selvästi odotettua pienempi. Mallia voi soveltaa myös addiktioiden syntyyn. Työn tulosten mustien aukkojen kohdalla näen olevan hyvin mahdollista, että dopamiinijärjestelmämme ja siten koettu motivaatiomme kokee toistuvia kolhuja, jos odotusarvo työhön laitetulle efortille ei kohtaa todellista tulosta. Schultzin mallia voi ajatella matemaattisesti: dopamiinivasteen suuruus (motivaation kokemus) = saatu palkkio – odotettu palkkio. Näen Schultzin mallilla olevan sovellettavuutta työelämän mustien aukkojen teoriassa.

Työelämässä jaksaminen on haastavaa maailmassa, jossa konkreettiset tulokset ovat katoava luonnonvara. Työelämäkeskustelussa puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. Tunnustan omien arvojen mukaisen työn voivan olla merkityksellistä. Tunnetaitojen uranuurtaja Daniel Goleman kirjoittaa artikkelissaan nuorimpien sukupolvien kaipaavan erityisesti merkityksellisyyden kokemusta työssään. Heitänkin tässä yhtäaikaa merkityksellisyyden ja kosketeltavan tuloksen pallot ilmaan. Jos kosketeltavan tuloksen pallo häviää olemasta lakipisteessään mustan aukon tapahtumahorisontin taa, putoaako merkityksellisyydenkään pallo aivan samanpainoisena takaisin?

Väitän, että myös merkityksellisyyden pallon massasta katoaa jotakin mustan aukon imuun. Tässä fysiikan termien väärinkäyttämisen vimmassani totean vielä, että merkityksellisyyden pallo ja konkreettisen tuloksen pallo taitavat olla kvanttilomittuneessa tilassa toistensa kanssa – tapahtumahorisontinkin takana tapahtuva tulospallon luhistuminen romahduttaa myös merkityksellisyyden kokemusta. 

Parempi itse tehty konkreettinen asia pivossa kuin kymmenen astraalitulosta mustassa aukossa.